Sain tarpeekseni vuodatuksesta. Niilon blogi löytyy jatkossa osoitteesta www.labradoriniilo.blogspot.fi

Olimme ulkomailla reissussa kesäkuun puolen välin paikkeilla. Samana aamuna, kun olimme juuri saapuneet Suomeen, sain huolestuttavan puhelinsoiton. Roope on kipeä. Se vingahtelee ja on alla päin. Ajoin saman tien hoitopaikkaan Roopea katsomaan, vaikken ollut ehtinyt yöllä nukkua lainkaan. Roope oli tietenkin iloinen nähdessään minut ja yritti selvästi skarpata tilanteessa. Aluksi vaikutti, että se aristaa oikeaa lapaa. Annoin sille kipulääkettä ja sovin iltapäiväksi vastaanottoajan. Vastaanotolla Roope yritti olla oma iloinen itsensä, mutta tutkittaessa havaittiin, että se aristi kaularankaa. Päätin soittaa heti Aistiin, vaikka tutkinut eläinlääkäri oli sitä mieltä, että levolla ja kipulääkkeellä voisi katsoa pari päivää. Oli juhannusviikon maanantai, joten en halunnut hukata hetkeäkään. Niinpä soitin Aistiin ja saimme luvan mennä sinne seuraavana päivänä, vaikka kaikki ajat olivatkin jo täynnä. Illalla Roopen oireet pahenivat ja sillä alkoi olla selvää ataksiaa ja se ei meinannut pysyä koko aikaa pystyssä.

Yön nukuin Roopen kanssa lattialla. Tosin en kyllä juurikaan nukkunut, sillä pelkäsin, mitä seuraava päivä tuo tullessaan. En ollut ikinä nähnyt Roopea niin kipeänä. Se oli surkeata katseltavaa. Aistissa Roope taas piristyi ja esiintyi häntä heiluen. Onneksi neurologisia oireita ei piilotella kovin helpolla. Roope vietiin magneettiikuviin ja itse vietin kamalat tunnit ostoskeskuksessa peläten Roopen hengen puolesta. Aavistin, että luvassa on jotakin pahaa. Lopulta saimme magneettikuvien tulokset. Pettymyksekseni diagnoosi ei varmistunutkaan kuvissa. Niissä oli kyllä nähtävissä lievä painauma selkäytimessä kaularangan alueella (C5-C6) ja papereihin diagnoosiksi kirjattiinkin välilevytyrä. Kuvissa näkyi myös muutosta hermojuuren alueella. Muutos saattoi olla kasvain, mutta varmuuden olisi saanut vain koepalojen avulla ja se olisi vaatinut massiivista kirurgiaa. Hoitosuositukseksi saimme parin viikon ehdottoman levon (ilman kipulääkkeitä) ja sitten tilanteen uudelleen arvioinnin.

Roope oli tiistai-illan niin kipeä, että se suostui hädin tuskin käymään pissalla. Totesin, etten voi odottaa kahta viikkoa ja katsella koiran kipuja. Niinpä soitin heti seuraavana aamuna toiselle neurologille. Hän lupasi katsoa kuvat ja suositteli kipuun heti gabapentiiniä. Torstaina (juhannuksen aatonaattona) hän katsoi kuvat yhdessä kokeneen ortopedin kanssa. Kaularangan muutos oli kuulemma erikoinen ja viittasi heidän mielestään ennemmin kasvaimeen kuin välilevytyrään. Muutos oli niin hankalassa paikassa, että he eivät suositelleet koepalojen ottoa. Koepalat olisivat todennäköisesti vain varmistaneet syövän olemassa olon ja lopputulos olisi ollut kuitenkin huono, sillä kasvainta ei olisi saanut kuitenkaan kokonaan poistettua. Niinpä päädyimme konservatiiviseen hoitoon eli gabapentiiniä, kortisonia ja lepoa.

Lääkitykset helpottivat Roopen oloa lähes välittömästi ja kivut hävisivät parissa päivässä. Lupasin Roopelle tässä vaiheessa, että mikäli kivut palaavat, päästän sen lopullisesti tuskistaan. Kivut pysyivät kuitenkin onneksi poissa ja neurologiset oireetkin hävisivät lähes kokonaan.  Roope oli koko kesän ajan oma iloinen itsensä. Toki rajuja leikkejä ja hyppimistä ym. vältettiin, mutta muuten Roope eli ihan normaalia elämää.

Sitten koitti syksy. Olin poikkeuksellisesti töissä 4.10. (vaikka muuten olen edelleen kotona hoitovapaalla) ja iltapäivällä palatessani koirien luokse huomasin, että jotain oli pielessä. Roope liikkui pää alhaalla ja häntä koipien välissä. Päästin sen ulos, koska oletin, että sillä oli kova hätä ja se menikin heti tarpeilleen. Sisälle tullessaan se ei meinannut päästä kynnyksen yli, sillä se ei pystynyt nostamaan päätään. Tajusin, että nyt oireet ovat palanneet ja luopumisen hetki alkoi olla lähellä. Annoin Roopelle heti täyden annoksen gabapentiiniä ja kortisonia (jota ilman olimme pärjänneet jo pari kk). Lääkkeet eivät auttaneet. Hain illalla Roopelle vielä päivystävältä eläinlääkäriltä vahvemman kipulääkkeen yöksi ja sovimme perheen kanssa, että aamulla Roope pääsee tuskistaan, mikäli muutosta ei ole tapahtunut. Varasin jo ajan aamuksi valmiiksi. Roope nukkui yön rauhassa, mutta tilanne oli aamulla edelleen huono. Niinpä tein tähänastisen elämäni raskaimman päätöksen. Häntä heiluen Roope vielä kulki  autosta tutulle vastaanotolle, vaikka kivut olivat varmasti kovat. Siihen Roope sai sitten nukahtaa ikiuneen meidän silitellessä sitä kaikessa rauhassa.  Lepää rauhassa, Roope.

Kirjoitin tämän tekstin lähinnä itselle muistoksi. 3,5kk kesti ennen kuin pystyin tähän. Julkaisen tämän nyt kuitenkin täällä blogissa (kun uusi vuodatus on vihdoin avattu), jos vaikka jotakuta kiinnostaa. Kuviakin oli tarkoitus tähän liittää, mutta en valitettavasti toistaiseksi osaa. Tähän 3,5 kuukauteen (nyt jo 4kk vuodatuksen katkon takia) on mahtunut muutakin murhetta. Niilolle on puhjennut paha furunkuloosi ja se sai joulukuussa epileptisen kohtauksen. Vuosi 2012 oli siis synkkä koirarintamalla, vaikka se muuten olikin hyvin onnellista aikaa. Nyt on kuitenkin suunta taas tulevaisuuteen ja toivottavasti seuraavat blogipäivitykset ovat positiivisempia.

Viimeiset puoli vuotta ovat olleet raskasta aikaa. Tämän takia myös blogin päivitykset ovat jääneet täysin. Lopulta jaksoin päivittää kotisivuja ja blogia sen verran, että siirsin Roopen muistojen puolelle. Tarkoitus on kertoa Roopen viime hetkistä vielä tarkemmin, mutta ihan vielä en jaksa.
Suunta on nyt kuitenkin taas eteenpäin ja valoakin alkaa olla näkyvissä tunnelin päässä.

Kävimme eilen muutaman kuukauden tauon jälkeen jälleen tokokokeessa Niilon kanssa. Tällä kertaa takana oli jopa jonkin verran treeniä. Olemme viime aikoina käyneet treenaamassa aamuisin, jolloin Niilon motivaatio tokoiluun tuntuu olevan suurimmillaan. Treenien loppupalkkana olen käyttänyt Niilon aamuruokaa ja se on selvästi nostanut vireen astetta korkeammalle myös tokossa. Tämä uusi treenitapa oli selvästi tehnyt tehtävänsä, sillä koe sujui kaikin puolin mukavasti ja kotiin tuomisina oli VOI1-tulos 266 pisteellä ja luokkavoitto kivojen palkintojen kera (pari lelua, koiran keksejä, ruokaa ja muita herkkuja). Kannatti totella ;) Kokeen tuomarina oli Harri Laisi.

Voittajaluokassa oli viisi koiraa, joista Niilo suoritti viimeisenä. Koe pidettiin hallissa ja paikkamakuussa ohjaajat poistuivat ovesta ulos. Niilo oli rivissä reunimmaisena ja kauimpana ovesta, jonka takia se oli kääntynyt hivenen ovea kohti (lonkalle). Tästä vähennettiin vähän, joten pisteitä 9,5. Yksilöliikkeistä ensimmäisenä oli tunnistusnouto. Tämä aiheutti minulle lisäjännitystä, sillä tunnari on Niilon epävarmin liike ja se voi aiheuttaa Niilolle jumiutumisen. Niilo ei nimittäin haluaisi missään nimessä tuoda väärää kapulaa ja se menee ”jumiin”, jos omaa ei tahdo löytyä. Tällä kertaa oma löytyi nopeasti, mutta Niilon piti silti vielä pudottaa oma kapula ja tarkistella muutkin kapulat kaikessa rauhassa. Onneksi Niilo kuitenkin palasi omalle kapulalle ja sai poimittua sen nätisti suuhunsa, vaikka se oli aivan kiinni toisessa kapulassa. Tunnarista saimme 7 pistettä.

Seuraavana liikkeenä oli seuraaminen, joka sujui paljon paremmin kuin ikinä aiemmin kokeissa. Lopussa Niilon kontakti lopahti parin metrin ajaksi, mutta muuten olen seuraamiseen tyytyväinen. Parempaan emme tällä hetkellä olisi edes pystyneet. Seuraamisesta saimme pisteitä 8. Sitten jatkettiin luoksetulolla. Olen treenannut pysäytyksiä viime aikoina melko vähän, koska Niilo alkoi ennakoida voimakkaasti maahanmenoa. Nyt treenaamattomuus kostautui, sillä en saanut Niiloa seisomaan. Maahanmeno sen sijaan onnistui mallikkaasti ja pisteitä saimme 6,5. Tämän jälkeen oli vuorossa muistaakseni hyppynouto. Liike sujui hyvin loppuperusasentoa lukuun ottamatta. Aluksi ihmettelin, miksei liikkuri anna lupaa kapulan luovutukseen ja sitten aloin kurkkia molemmille puolille, eikä koiraa näkynyt missään. Niilo istui selkäni takana :D Pisteitä saimme kuitenkin 8.

Sitten oli vuorossa kaukot, joihin olin todella tyytyväinen. Viime aikoina on hiottu erityisesti maahan-seiso-maahan-liikerataa ja nyt se onnistuikin ihan kivasti. Eniten tekemistä olisi vielä seiso-istu-liikeradassa. Niilo teki kaikki siirtymät yhdellä käskyllä ja eteneminenkin pysyi kohtuullisena, joten saimme pisteitä 8. Kaukokäskyjä täytyy muistaa harjoitella ahkerasti, jotta tämä tilanne pysyisi nyt yllä (ja mielellään vielä vähän paranisi). Metallinouto onnistui hyvin loppuperusasentoa lukuun ottamatta. Nyt Niilo tuli jo sentään sivulle, mutta oli vinossa eli pisteitä saimme 8,5. Liikkeestä istumisesta saimme 10, vaikka mielestäni seuraaminen olisi voinut olla vielä aavistuksen parempaa. Viimeisenä liikkeenä oli ruutu, joka onnistui nappiin ja saimme 9,5 pistettä. Puoli pistettä lähti seuraamisen väljyydestä/hitaudesta. Kokonaisvaikutelma oli 9.

Paljon jäi vielä parannettavaa (mm. perusasennot, tunnarin varmuus ja luoksetulon pysäytys). Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa. Seuraavaksi on suuntana erikoisvoittajaluokka. Sitä ennen kuitenkin vepeillään.

 

Taas on vierähtänyt kiitettävästi aikaa edellisestä kirjoituksesta. Kevään aikana on koirien kanssa puuhailu ollut melko vähäistä. Tokoa olemme sentään treenanneet joka viikko, mutta muut lajit ovat olleet talvitauolla. Tähän tulee kohta muutos, sillä pian alkaa taas Roopen agility, eikä vepekauden alkuunkaan enää hirveän pitkään ole. Viime  viikonloppuna olimme koko perhe labradorien tokoleirillä ja kivaa oli. Taas tuli paljon treenivinkkejä ja lisämotivaatiota treenaamiseen. Olen myös ilmoittanut Niilon pariin kokeeseen, joten sitä motivaatiota on nyt syytäkin löytyä.

Tässä pari kuvaa muutaman viikon takaisista tokotreeneistä. Kiitos kuvista Emmille! Nyt en vaan saa kuvia näkymään jostain syystä normaalisti, mutta kai näistäkin sentään koiran tunnistaa.

Roope "lentää" ruutuun

Roopen kontakti

Luoksetulon pysäytys maahan

Niilon pitäisi olla ruudussa, mutta näyttää kyllä enemmän merkiltä.